tiistai 19. elokuuta 2014

Kuulumisia C:




Nyt eletään toista kouluviikkoa kakkosvuotisena lukiolaisena ja jo nyt tuntuu, että loman haluaisi takaisin. Oon nyt tutustunut muutamaan uuteen meidän koululaiseen ja on kiva kun näkee taas kavereita, mutta aikaiset aamut ja läksyt eivät oikein meinaa maistua kun muistelee sitä ihanaa lämmintä kesää ja niitä rentoja päiviä. Mulla on heti alkuun 6 kurssia (ET, bilsa, psykologia, ruotsi, äikkä ja matikka) joten hirveästi ei ole aikaa muuhun, ainakaan ennen koeviikkoa.

Oon muuten nyt harkinnut reilu 2 vuotta tatuoinnin ottamista ja nyt olen tehnyt päätökseni, että vuoden vaihteen jälkeen käyn ottamassa sen ensimmäisen leiman ihooni. Miksi silloin ? Koska täydellinen ajoitus. Kesällä on kuuma ja haluaa uida, joten tatuoinnin ottamista en halua siirtää kesäksi todellakaan ! Myös salisopparini loppuu joulukuun lopussa, joten voin pitää pienen huilaus tauon sen ajaksi kun tatska paranee :) suunnitelmissa olisi jonkin sortin kettu-tatuointi, jonka suunnittelussa olen jo pyytänyt apua tosi lahjakkaalta ystävältäni ! Kettu on ollut jo monta vuotta itselleni tärkeä ja merkityksellinen eläin, joten mikäs sen loistavampi idea tatuoinnille.





Eilen alkoi myös partiokausi !! Kuvitella, että mun tytöt on mun johdettavana vain puoli vuotta enää ja sitten koulutusjoukkue saa heidät... Sniff :( oikeastaan partiokokoukset olisi pitänyt aloittaa vasta 2 viikon päästä, SyysStartin jälkeen, mutta otimme vähän etumatkaa näin viimeisen 6kk kunniaksi :D suunnitelmissa olisi tulevan syksyn aikana mm. Kolo-yökyläily, lippukunnan oma retki, pikkujoulu retki sekä oman ryhmän kanssa EA taitojen hiontaa, leipomista, seksivalistusta (tsihihi) ja vaikka mitä hauskaa partio meininkiä !


Tästä tuli nyt vähän lyhyempi postaus, mutta ensiviikon alussa viimeistään sitten lisää, ainakin Cheekin stadionkeikasta <3 hejsan!








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti